Saman otsikon alle on upotettu kaksi kirja-arvostelua. Kuvitettuna on Sosiaalinen media ja verkostoituminen, mutta kuvan alla on ensin mainittu Sosiaalinen media opetuksessa -kirjan tiedot. Tämä sekaannus kuitenkin on pientä verrattuna siihen, että kummankaan kirjan julkaisuvuotta ei ole mainittu. Yleensä lehdissä arvostellaan suhteellisen tuoreita teoksia, joten 2,5 vuotta vanhan kirjan arvosteleminen ilman vuosiluvun mainintaa on vähintään lukijaa hämmentävää.
Itse arvostelussa lytätään molempien kirjojen sisältö varsin yksipuolisesti. Ei kuitenkaan mitenkään kattavasti, koska meidän kirjamme tapauksessa arvostelija on ilmeisesti perehtynyt ainoastaan osioon "Kirjoittaminen ja julkaisu" (sivut 41-54) muun kirjan jäädessä silmäilyn tasolle. Otetaan esimerkki:
"Vaikka kirjasta löytyy ohjeita esimerkiksi Skypen käyttämisestä, niin luokkahuonekäyttöön hyödylliset vinkit, esimerkit ja opetuksen tuloksia mahdollisesti parantavat tekniikat jäävät uupumaan" ––Janne Viljamaa, Opettaja-lehti 14/2011, sivu 45Arvostelijan mainitsemat Skypen käyttöönotto-ohjeet ovat kirjassa sivuilla 75–80. Arvostelijan mielestä kirjassa ei siis ole lainkaan hyödyllisiä vinkkejä (joita on esim. sivulla 74) tai tekniikoita (esim. sivulla 81). Myönnetään, että esimerkkejä joutuu hakemaan kirjasta vähän kauempaa, sivulta 100 alkaen. Ehkä ne ovat kohtuuttoman kaukana. Tulevassa uusitussa painoksessa aiomme viljellä konkreettisia esimerkkejä eri puolille kirjaa.
Kun arvostelu ei kohtele Pekka Ihanaisen ja kumppanien toimittamaa kirjaa juurikaan paremmin, herää väistämättä kysymys, että onko tässä joku syy? Onko OAJ vaalien alla päättänyt tehdä gambiitin, uhrata sosiaalisen median ja verkko-opetuksen tarjoamat uudet mahdollisuudet perinteisen luokkaopetuksen tieltä? Kuka tietää.
Matleena Laakso kirjoitti jo vastineen Opettaja-lehteen. Mutta olisi kiva kuulla muiltakin mielipiteitä asiaan – ehken itse arvostelun kohteena pysty näkemään arvostelua objektiivisesti. Kommentoida voitte tähän blogiin, omiin blogeihinne, Sometu-verkostoon, tai minne nyt vain haluatte. Kuten somessa tapana on.
