Tämä lienee tärkein avoimiin sisältöihin liittyvä uutinen pariin vuoteen. Avoimissa sisällöissä on kaksi suurta lisenssijärjestelmää, joista aikaisempi on GFDL:n varaan rakennettu
Wikimedia-säätiö, joka pyörittää
Wikipediaa,
Wikiopistoa,
Wikikirjastoa,
Wikimedia Commonsia ja useita muita palveluita. Kaikki näiden palveluiden sisältö on ollut avoimesti lisensoitu
GFDL:n alaisena.
Mielenkiintoinen lakitekninen hankaluus on se, että CC BY SA -lisenssi ja GFDL ovat hengeltään samanlaiset: sisältöä saa vapaasti käyttää, myös kaupallisesti ja muutettuna, kunhan mainitsee alkuperäisen tekijän ja jakaa muunnoksensa samalla lisenssillä. Mutta ongelma on juurikin tämä "samalla lisenssillä"-ehto. Eli vaikka kummankin lisenssin tarkoitus on sama, nykyisellään ei voi ottaa esimerkiksi tekstiä Wikipediasta, valokuvaa Flickristä, yhdistää näitä uudessa teoksessa ja jakaa sitä julkisesti. Kumpikin teoksen osa vaatii käytettävän omaa lisenssiään, joten niitä ei voi lakiteknisesti saada yhteen, vaikka kumpikin lisenssi ajaa samaa avoimuuden henkeä.
Wikimedia-säätiö järjesti keväällä äänestyksen vapaaehtoisten aktiiviensa kesken. Äänestyksessä kysyttiin, josko Wikimedia-sisällöt pitäisi lisensoida CC BY SA:lla vanhan GFDL:n sijaan.
75% vastasi myöntävästi. Olettaen, että päätös menee säätiön huipulla läpi (ja miksei menisi), kaikki olemassaoleva sisältö esimerkiksi Wikipediassa kaksoislisensoidaan, eli sitä voi käyttää oman valintansa mukaan joko CC BY SA:n tai GFDL:n sääntöjen mukaisesti. Kaikki tuleva sisältö lisensoidaan pelkästään CC BY SA:lla.
Tämä on tärkeä siirto, sillä jo nyt näiden hengeltään samanlaisten lisenssien ajautuminen erillisiksi avointen sisältöjen siiloiksi on ollut kasvava ongelma. Tämä toiminee esimerkkinä muillekin sisällöntuottajille tavasta, jolla näitä lakiteknisiä kiemuroita voi purkaa.