sunnuntai, 26. huhtikuuta 2009

Sosiaalisesta mediasta opetuksessa (weekly)


Posted from Diigo. The rest of Sosiaalinen media opetuksessa group favorite links are here.

sunnuntai, 19. huhtikuuta 2009

Sosiaalinen media valtaa ITK'09-konferenssin

ITK:ssa aiemmin olleet ovat varmasti huomanneet sosiaalisen median nousun foorumipuheenvuoroissa: podcastit, blogit, wikit ja Second Life ovat olleet suosittuja aiheita jo parin vuoden ajan.

Tänä vuonna sosiaalinen media näkyy entistäkin enemmän, sillä satunnaisten sosiaalista mediaa liippaavien foorumiesitysten lisäksi torstaina foorumi 5 on kello 15 asti Sometu-verkoston järjestämä. Jos Sometu ei ole vielä tuttu, kyseessä on jo yli tuhannen suomalaisen opettajan muodostama yhteistyöverkosto, jossa keskustellaan ja pohditaan sosiaalisen median hyödyntämistä opetuksessa. Jos sosiaalinen media kiinnostaa, tai epäilyttää, tai on täysin vieras, foorumi 5:ssä kannattaa käydä.

Ja jos foorumi 5 on täynnä tai muuten vaan jää väliin, kannattaa suunnata alakertaan Avointen sisältöjen torille, jossa Sometu-verkostolla on oma esittelypiste, jossa pääset tutustumaan ja kokeilemaan mitä kaikkea sosiaalisen median mahdollistaakaan. Alakerrasta löytyy myös LeMill-esittelypiste, jossa saat lisätietoja tästä opettajien yhteisöstä ja pääset itse tutustumaan ja vaikka liittymäänkin siihen.

Sosiaalisesta mediasta opetuksessa (weekly)


Posted from Diigo. The rest of Sosiaalinen media opetuksessa group favorite links are here.

tiistai, 14. huhtikuuta 2009

Tekijänoikeus ja Creative Commons

Tässä noin 30 minuutin otos koulutuspäivästä, jossa käsittelen avoimia sisältöjä, tekijänoikeuksia, Creative Commonsia ja remiksausta.



Videossa käytän mm. Disneytä esimerkkinä yhtiöstä, joka alunperin Walt Disneyn aikana remiksasi vanhoja kansansatuja ja muita julkaistuja teoksia ja loi niistä omat hittinsä, kuten Tuhkimon ja Mikki Hiiren. Waltin kuoltua yhtiö muutti suuntaansa radikaalisti ja alkoi suojella omia tekijänoikeuksiaan kieltäen muilta remiksauksen. Tämä ilmeisesti vaikutti myös yhtiön omiin tuotoksiin, eli enää ei voitu avoimesti remiksata muiden jutuista jotain uutta, vaan piti keksiä itse. Tai, kuten alla oleva video osoittaa, uudelleenkäyttää sitä omaa samaa vanhaa, kun ei itse keksitty tai viitsitty.

sunnuntai, 12. huhtikuuta 2009

Mitä sosiaalinen media on?

Tässä on noin 4 minuutin pätkä Oulussa pitämästämme esityksen alusta, jossa kerromme, mitä "sosiaalinen media" tarkoittaa.


Sosiaalisesta mediasta opetuksessa (weekly)


Posted from Diigo. The rest of Sosiaalinen media opetuksessa group favorite links are here.

lauantai, 11. huhtikuuta 2009

Työpajaohjeet sosiaalisen median välineiden harjoitteluun

Vedimme Eijan kanssa 8.4.2009 Oulussa päivän työpajan sosiaalisesta mediasta opetuksessa. Aamupäivä meni auditoriossa käyden läpi sosiaalista mediaa, välineiden tarjoamia mahdollisuuksia, esimerkkejä opetuskäytöstä, erilaisia uhka- ja riskitilanteita, tekijänoikeuksia sekä muita yleisiä kysymyksiä (tästä tullee videotallenne myöhemmin nettiin, jos tallenteen laatu sen sallii). Iltapäivä vietettiin kahdessa tietokoneluokassa, jossa osallistujat saivat omien tarpeidensa mukaan harjoitella ja ottaa käyttöön haluamiaan välineitä. Työpajan ohjelma perustuu löyhästi kirjan Kokeile-osuuksiin, mutta sisältää enemmän yksityiskohtia.

Työpajan harjoitteluosuuden ohjeet on julkaistu CC BY-SA -lisenssillä osoitteessa http://tinyurl.com/sosmedop-paja. Ohjeessa on kussakin kohdassa viitteet kirjan sivuihin, joissa samaa asiaa käsitellään, sekä vaihe vaihteelta tehtäviä, joita voi itsekseen koneella tehdä. Apua voisi pyytää työpajan vetäjältä, mutta myös kirjasta saa lisäapua jos jokin käsite tuntuu kovin vieraalta. Itse dokumentti on kirjoitettu Google Docsilla, joten korjaamme ja täydennämme sitä edelleen wikimäisesti. Harjoitteita saa tietysti kuka tahansa käydä läpi, ja dokumenttia saa käyttää suoraan itse vetämässään työpajassa, jos siitä kokee hyötyä olevan. Dokumenttia saa myös muokkailla (jolloin julkaisu samalla lisenssillä) tai kirjoittaa sen pohjalta oman (jolloin kyseessä on oma teos; ideoiden leviäminen on vapaata).

Parannusehdotuksia ja kommentteja työpajaohjeeseen voi laittaa vaikka tämän blogin kommentteihin.

PS. Päivän kikka on tinyurl.com-palvelun käyttäminen rumien URLien muuttamiseen kauniiksi. Esimerkiksi Google Docsin julkaistut dokumentit ovat aika karmeita eivätkä sovi ainakaan käsin kirjoitettaviksi, mutta tuo yllä mainittu tinyurl-osoite sen sijaan toimii hyvin.

sunnuntai, 5. huhtikuuta 2009

Sosiaalisesta mediasta opetuksessa (weekly)


Posted from Diigo. The rest of Sosiaalinen media opetuksessa group favorite links are here.